VOIKKAA
Voikkaa on Kouvolan pohjoispuolella sijaitseva kaupunginosa, jonka synty liittyy vahvasti teollisuuteen ja Kymijoen voimaan. Alue alkoi kehittyä 1800-luvun lopulla, kun Voikkaalle perustettiin paperitehdas. Tehdas toi mukanaan työpaikkoja, palveluita ja asutusta, ja Voikkaasta kasvoi elinvoimainen tehdasyhdyskunta. Paperiteollisuus toimi alueen sydämenä yli vuosisadan ajan, ja sen perintö näkyy yhä Voikkaan rakennuksissa, maisemassa ja yhteisössä. Postinumeroalueen 45910 väkiluku on noin 2400.
Voikkaa tarjoaa asukkailleen kaiken tarvittavan mukavaan arkeen. Voikkaalta löytyvät peruspalvelut helposti saavutettavissa kuten ala-aste, päiväkoti, apteekki, kauppoja ja muita paikallisia yrityksiä. Voikkaalta pääsee myös mukavasti bussilla muualle Kouvolaan.
